Ardbeg

Tislaamokierros maanantaina 15.09.2002

Käytöstä poistettu tislauspannu oli ensimmäinen vastaanottajamme. Saavuimme sopivasti opastetun kierroksen alkuun ja liityimme muutamien muiden whiskyn ystävien joukkoon.

Kierros alkoi Ardbeg-tislaamon historialla. Tällä paikalla on ollut tislaamo vuodesta 1794 alkaen ja nykyisen tislaamon perusti MacDougall'n perhe 1815. Tislaamo vaihtoi omistajaa 1970-luvulla. Toiminta oli pysähdyksissä vuodesta 1984 alkaen ja tislaamo avattiin uudelleen 1989. Tislaamo oli kuitenkin vaikeuksissa ja se suljettiin uudelleen 1996. Vuodesta 1997 sen on omistanut Glenmorangie. Ardbeg on vastaanottanut vierailijoita vuodesta 1998. Hyviä whiskejä on ollut onneksemme tynnyreissä vanhenemassa myös tislaamon ollessa suljettu. Nykyisin tislaamo työllistää vain 15 henkilöä, mutta vuosisadan alkupuolella se oli merkittävä työllistäjä pienellä saarella.

Haistelimme turvetta - täällä ei tislaamossa sitä ei kuitenkaan käytetty - sekä nappasimme mukaamme näytteitä idätetyistä, savulla kuivatuista ja murskatuista ohranjyvistä. Tislaamo ostaa ohjeiden mukaan kuivattua mallasta - ei kuitenkaan Port Ellenissä näkemästämme mallastamosta. Niistä pystyi jo aistimaan whiskyn tuoksun ja nielaisimme, vaikka oli vasta aamupäivä. Paula-opas korosti, että Ardbeg-whiskyn turvepitoisuus on suurin saaren ja koko Skotlannin whiskeistä. Ja omasta järvestä (Loch Uigeadail) turvesoita pitkin tulevan veden merkitystä ei pidä aliarvioida lopputuotteen raaka-aineena.

Kierros jatkui ja pian haistelimme isojen lämpimien käymistynnyrien sisältöä. Tuoksu ja tunnelma oli kuin savusaunassa kun pään työnsi tynnyriin. Maistelimme myös tynnyrissä olevaa makeaa, lämmintä ja savuista mäskiä.

Nyt olimmekin jo tislauspannujen maailmassa. Pannut ovat hyvin tarkkojen mittojen mukaisesti tehtyjä kuparisia taideteoksia ja niiden käyttöikä on vain vähän yli kymmenen vuotta. Ja uusi pannu tehdään hyvin tarkasti vanhan mittojen mukaan mahdollisia kolhuja myöten. Ardbegin whisky tislataan kahteen kertaan.

Seuraavassa salissa sijaitsi tisleen kontrollipiste. Lukitussa lasikaapissa olivat hanat ja venttiilit, joilla hallittiin tisleen virtausta. Jokaisesta tislatusta panoksesta otetaan talteen vain keskikohta alkupään ja loppupään joutuessa teollisuusalkoholin raaka-aineeksi. Tässä vaiheessa whisky oli vielä kirkasta, emmekä saaneet sitä maistaa.

Nyt siirryimme ulos ja kävelimme seuraavaan rakennukseen meren rannalle. Se on paikka, jossa whisky vanhennetaan tynnyreissä. Arbeg käyttää ainoastaan kerran käytettyjä bourbon-whiskytynnyreitä. Ensimmäinen whiskyerä on poistanut tammitynnyreistä kitkerät maut ja valmistanut tynnyrit mallaswhiskylle sopivaksi. Ardbeg-whiskyt ovat tynnyreissä 10 tai 17 vuotta, jotkut vielä pitempäänkin.

Katselimme whiskytynnyririvejä haikeana, tästä jos sais edes yhden promillen...

Lämpötilan ja sään vaihtelu meren äärellä saa tammitynnyrit hengittämään. Ne puskevat ulos alkoholihöyryjä ja sisäänhengityksessä imevät suolaista, levien maustamaa vesihöyryä. Tämän vaihdon seurauksena whiskyt laimenevat tisleen 70-75 prosentista noin yhden prosenttiyksikön vuodessa nestemäärän pysyessä lähes vakiona. Mitä vanhemmasta whiskystä on kyse, sitä pyöreämpää maku on. Tästä syystä 10-vuotias Ardbeg on hyvin voimakkaasti savun makuinen ja karhea, kun taas 17 vuotta tynnyrissä hengittänyt whisky on jo pehmeämpää ja pyöreämpää.

Noin puolitoista tuntia kestäneen kierroksen päätteeksi Paula availi reippaasti whiskypulloja ja tarjoili meille sekä 10-vuotiasta että 17-vuotiasta Ardbeg-whiskyä. Molemmat olivat erittäin savuisia ja monipuolisen makuisia whiskejä. 10-vuotias vastasi hyvin Paulan lupaamaa turpeen voimakasta tuoksua ja makua, kun taas 17-vuotias oli hengittäessään pyöristynyt ja turpeen maku oli tasapainossa muiden elementtien kanssa kuten suklaan, meriheinän, tervan ja lääkkeen maun kanssa.

Maistelimme vuorotellen eri laatuja ja tyhjään vatsaan nautittuna se teki olostamme hilpeän ja kevyen.

Yleisilmapiiri tislaamolla oli hyvin rauhallinen ja emme juurikaan nähneet työntekijöitä kiertokäynnin aikana.